Flunssatoipilaiden perheelle alkaa hiljalleen ruoka maistua, mutta yhtään ylimääräistä kauppareissua ei huvita tehdä. Kaivoinkin kaapin kätköistä vielä kaksi perunaa, sipulin sekä aavistuksen nahistumaan päin olleet porkkanoita. Siinä tapauksessa, että olisin suunnitellut keiton valmistusta, olisin varautunut myös palsternakalla, sellerillä, purjolla, persiljalla, tai mitä nyt olisi juuri mieli tehnyt. Tässä kuitenkin nopea perusohje, jota voi varioida loputtomiin kyllästymättä.
Kasvisliemikuutioita löytyy aina kaapista, mutta itsetehty liemi olisi tietenkin puhtain ja maukkain. Liemen valmistaminen on myös yksinkertaista: Paloittele kattilaan kaapista löytyviä kasviksia ja yrttejä, lisää vettä sen verran, että kasvikset peittyvät ja anna kiehua hiljalleen noin 45 minuuttia. Siivilöi liemi ja käytä heti tai jäähdytä ja pakasta sopivina annoksina.
Porkkanasosekeitto
(4 annosta)
n. 10 pienehköä porkkanaa
2 perunaa
loraus öljyä
1 sipuli
7 dl vettä
kasvisliemikuutio
meiramia
valkopippuria
suolaa
(voita)
mustapippuria myllystä
kuorittuja auringonkukansiemeniä
Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat. Voit vuolla kuorimaveitsellä porkkanasta muutaman ohuen suikaleen annosten koristeeksi. Kuumenna loraus öljyä kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää kasvikset, vesi ja liemikuutio sekä mausteet. Anna kiehua kannen alla 20-30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Siivilöi liemi erilleen ja soseuta kasvikset. Pehmeät kasvikset soseutuvat vaivattomasti vaikka käsin. Kaada liemi soseen sekaan, lisää halutessasi nokare voita, sekoita ja kiehauta tarvittaessa. Tarkista maku. Jos keitto tuntuu liian paksulta, voit lisätä vettä. Kermaloraus ei myöskään tekisi sosekeitolle yhtään pahaa. Rouhaise annosten päälle mustapippuria myllystä ja ripottele ruokalusikallinen auringonkukansiemeniä.