Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Keitto paahdetuista tomaateista




neljälle:

2 tölkkiä kuorittuja kokonaisia tomaatteja
1 kg tuoreita tomaatteja
1 iso paprika
1 tuore chili
valkosipulia maun mukaan
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
1 rkl sokeria
4 dl vettä
1 rkl omenaviinietikkaa
tuoretta basilikaa
mozzarellajuustoa


Tomaattikauden ollessa parhaimmillaan, voi keittoon käyttää kaksi kiloa hyvin kypsyneitä tuoreita tomaatteja. Muina aikoina on syytä ottaa lisätehoa makuun tölkistä. Muistan lukeneeni että tomaatin sisältämä huipputerveellinen lykopeeni imeytyy parhaiten kun tomaattia hienonnetaan ja kypsennetään. Samoin rasvan lisääminen edistää tämän rasvaliukoisen antioksidantin imeytymistä, jonka vuoksi tomaatti ja oliiviöljy ovat huippupari. Tästä aiheesta luotettavampaa tietoa on netti pullollaan, mutta toinen kiistaton syy näiden kahden ruoka-aineksen pyhään liittoon on maku. Paahdettu tomaattikeitto on juurikin sitä täynnä.

Lorauta huolettomasti korkeareunaisen uunivuoan pohjalle laadukasta oliiviöljyä. Laita vuokaan kokonaiset tölkkitomaatit, puolitetut tuoreet tomaatit, chilipalko siemenineen, muutamaan osaan paloiteltu paprika ja reilusti kuorittuja valkosipulinkynsiä tai kokonaisia valkosipuleita kuorineen, joista on hattu leikattu kuvan mukaan. Lisää sopivasti oliiviöljyä vielä koko komeuden päälle. Ripottele suola, pippuri ja sokeri. Paahda uunissa 225 asteessa noin 45 minuuttia, kunnes tomaatit ovat pehmeää mössöä ja pinta on saanut rohkeasti väriä. Jos valkosipulit on paahdettu kokonaisina, kynnet pullahtavat kuoresta kevyesti kyljestä puristamalla, auta tarvittaessa haarukalla. Käytin keittoon n. 15 suurta valkosipulinkynttä. Paahdetun valkosipulin maku on täyteläinen eikä lainkaan hyökkäävä, joten sitä voi käyttää huoletta.

Siirrä paahtuneet keittoainekset kattilaan, tomaatit ja paprikat kuorineen, lisää vesi ja soseuta sauvasekoittimella. Kuumenna keitto kiehuvaksi, lisää etikka ja tarkista maku. Tarjoile tuoreen basilikan ja mozzarellan kanssa.


maanantai 11. toukokuuta 2015

Aloittelijan tuuria - Maailman ehkä maukkain tomaattikeitto



Saimme viikonloppuna vieraan ja onnistuimme hienovaraisella salapoliisityöllä selvittää hänen lempiruokansa olevan tomaattikeitto. Sitä siis! Oli aika jännittävää alkaa kokkaamaan itselle vähän vähemmälle kokemukselle jäänyttä ruokalajia sellaiselle, joka on hyvin osaava ja kriittinen asiantuntija tässä aiheessa, mutta haasteita pitääkin olla. Lähtökohtana minulla oli tomaatin ja timjamin elämää suurempi yhteys. Parhaimmillaan tämä keitto on tietenkin kesällä kun tomaatit ovat ihanan uhkeita, punaisia ja tuoksuvia. Kotimaisen tomaatin sesonki alkaa tyypillisesti ennen juhannusta. Omasta sekä kriittisen tuomariston mielestä onnistuin lopputuloksessa varsin hyvin, tästä tuli ehkä maukkainta tomaattikeittoa ikinä!


Tomaattikeitto tuoreista tomaateista
(kolmelle nälkäiselle tai neljälle osana ateriaa,
mutta määrät voi huoletta vaikka tuplata)

oliiviöljyä
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
1 iso porkkana
palsternakkaa
1 rkl sokeria
savupaprikajauhetta
valkopippuria
(kuivattuja yrttejä)
100 g tomaattipyreetä
1 kg kypsiä tomaatteja
5 dl kana- tai kasvislientä
tuoretta timjamia ja basilikaa
suolaa
mustapippuria

Pilko sipulit ja valkosipuli, raasta porkkana ja palsternakka karkeaksi raasteeksi ja lohko tomaatit. Kuumenna öljy korkeareunaisessa paistokasarissa. Laita pannuun hienonnetut sipulit ja porkkana- sekä palsternakkaraaste. Lisää sokeri, mausteet ja tomaattipyree ja kuullota kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää tomaatit sekä liemi. Hienonna yrttejä sekaan (voit käyttää myös kuivattua timjamia ja basilikaa). Kiehauta ja anna kuplia hiljalleen kannen alla, kunnes ainekset ovat pehmenneet. Tässä aika on taikaa. Maku vain paranee, mitä pidempään keitto porisee. Tarkista mausteet. 

Surauta valmis keitto sopivan sileäksi ja tarjoile tuoreen basilikan ja yrttibruschettan kanssa:

Yrttibruschetta

patonkia tai ciabattaa viipaleina
oliiviöljyä
valkosipulinkynsi
tuoretta timjamia
suolaa

Paahda leipäviipaleita muutama minuutti 200-asteisessa uunissa. Halkaise valkosipulinkynsi pituussuunnassa ja hiero leikkauspintaa rapeiden leipäviipaleiden pintaan. Pirskottele oliiviöljyä ja ripottele hienonnettua timjamia sekä ripaus suolaa.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ruokahävikistä eroon - Pähkinäinen parsakaalikeitto



Ihan vasta äskettäin kävimme porukalla keskustelua kotikeittiöiden hävikistä ja siitä, kuinka helposti kaappiin unohtuu ihania kasviksia pilaantumaan. Kovaan ääneen julistettuani, että harvoin minun keittiössäni, aivan kuin haasteeksi huomasin aamusella jääkaapin perukoilla parsakaalin jo kellertävän. Nahistunut parsakaali ei ole kaunis höyrytettynä eikä paistoksissa, mutta herkullinen keitto siitä vielä syntyy, kunhan ryhtyisin heti toimeen. Keiton ohje toimii erinomaisesti myös moitteettoman tuoreestakin parsakaalista valmistettuna.

Ruokahävikistä tietoa hakiessani törmäsin Saa syödä! -hankkeen nettisivuihin. Sivusto tarjoaa vinkit ruokahävikin vähentämiseen ja ruokamenoissa säästämiseen. Tarjolla on myös toimiva reseptihaku, jonka avulla voit selvittää, mitä jääkapistasi löytyvistä aineksista voisi syntyä.



Pähkinäinen parsakaalikeitto

Reilut annokset neljälle

n. 600g parsakaalia
iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
voita tai öljyä
suolaa
vettä
pari oksaa lehtikaalia
kokonaisia saksanpähkinöitä
mustapippuria
koristeluun pähkinää ja tuoretta basilikaa
(fetaa)


Kuten hyvin moni muukin resepti, alkaa kaikki sipulien kuullotuksesta. Mitään kovin hienoa silppua ei sipulista tarvitse nyhrätä ja valkosipulinkynnetkin voi vain painaa rikki veitsen lappeella. Leikkaa parsakaalin varresta viimeinen puumainen pätkä pois, muuten pilko kaikki osat vartta myöten mukaan kattilaan. Lisää vettä juuri sen verran, että ainekset peittyvät. Lisää suolaa kiehuvaan veteen ja keitä noin kymmenen minuuttia, kunnes parsakaali on pehmennyt.

Ota keitinliemestä suurin osa talteen ja jätä vähän kattilaan. Kuori pari saksanpähkinää ja irrota lehtikaalin lehdet paksusta ruodista. Lisää keittoainesten joukkoon ja soseuta. Rouhi reilusti mustapippuria myllystä ja tarkista suolan määrä. Lisää keitinlientä tarvittaessa, jotta koostumus on sopivaa. Kuumenna kattilassa kiehumispisteeseen. Koristele tuoreella basilikalla ja pähkinällä ja murustele fetajuustoa päälle. Feta sopii hienosti pähkinän ja parsakaalin makuun. Ota kuitenkin huomioon fetan suolaisuus keittoa maustaessasi. Täysin vegaanisen keitosta saa, kun käyttää öljyä voin sijasta ja jättää fetan lisäämättä.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Liu lau laskiaista, vanhan muorin tappuraista, onko rokka keitetty?



Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja paljon vihreää! Laskiaistiistain perinteisiin kuuluu hernekeitto ennen kuin isketään kuka milläkin täytettyjen herkkupullien kimppuun. Tällä kertaa vähän uudenlaista lähestymistapaa hernekeiton valmistukseen; tuorehernekeitto onnistuu talvella myös pakasteherneistä ja valmistuu käden käänteessä.

Tuorehernekeitto

Annos riittää kahdelle nälkäiselle tai neljälle alkukeitoksi. Vegaanisen keitosta saa käyttämällä öljyä voin sijasta.

400 g herneitä (pakaste)
n. 1 dl vettä
1 rkl voita tai öljyä
1 valkosipulinkynsi
purjon vaalea osa
1 tl piparjuuritahnaa
1/2 limetin mehu
6-8 dl kasvislientä
meiramia
suolaa
mustapippuria

Kuullota huolettomasti pilkottu purjo sekä kuorittu ja veitsen lappeella murskattu valkosipulinkynsi kattilassa kevyesti miedolla lämmöllä. Älä ruskista! Lisää herneet kattilaan ja peitä vedellä niin, että herneet juuri ja juuri peittyvät. Mausta meiramilla, suolalla ja mustapippurilla. Anna kuplia hiljalleen noin 15 minuuttia. Lisää piparjuuritahna sekä limetin mehu ja soseuta kasvisliemen kanssa sopivan paksuksi. Tarkista maut. Keitto maistuu sekä kylmänä alkupalana että kuumana ateriana pulkkamäen jälkeen. Rouhi annosten pinnalle mustapippuria myllystä ja koristele vaikkapa herneenversoilla.

PS. Kun teet kasvisliemen itse, tiedät mitä syöt. Esimerkiksi Isoäidin reseptillä -blogissa on postaus
kasvisliemen valmistuksesta. Tätä voi varioida loputtomiin oman mielen ja kasvisten saatavuuden mukaan.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Konstailematon hapankaali-bratwurstikeitto


Kun nyt kerrankin olen yksin kotona, päätin olla rohkea ja suostuin romanttisille treffeille kanssani. Huolellisen harkinnan (sekä lähikaupan päivän tarjouksien) tuloksena päädyin tarjoamaan konstailematonta, mutta herkullisella tavalla aisteja herättelevää hapankaali-bratwurstikeittoa. Tämä valinta osoittautuikin vastustamattoman maukkaaksi.

Konstailematon hapankaali-bratwurstikeitto


Valmistin keiton kolmen litran vetoiseen teräskattilaan, josta syön itseni ähkyksi pari päivää ja vähän päälle. Annoksen pitäisi riittää neljälle.

400 g rasia hapankaalia
200-250 g bratwurstia
500 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreetä
voita tai öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
kourallinen kirsikkatomaatteja
(pikkukurkkupurkin jämät liemineen)
paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
vettä tai kasvislientä
nippu tuoretta persiljaa


Kuullota sipuli voissa tai öljyssä. Lisää murskatut tai paloitellut valkosipulinkynnet, tomaattipyree ja -murska sekä hapankaali. Mausta sopivasti. Anna porista hiljalleen kannen alla samalla kun ruskistat bratwursteihin kevyesti väriä paistinpannulla. Lisää makkarat seokseen, samoin kurkkupurkin jämät sekä kirsikkatomaatteja. Lisää vettä tai kasvislientä, kunnes liemi on sopivaa. Tarkista maut ja kiehauta. Nauti heti tai myöhemmin. Keiton maut vain paranevat lämmitettäessä. Koristele reilulla nipulla persiljasilppua.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Samettinen myskikurpitsakeitto valmistuu lumitöiden lomassa



Ihanaa, kuka tilasi lunta? Vaikka kotipiha ei ole suuren suuri, sen verran riittää kokoa kuitenkin, että pääsemme lumitöihin. Lumityöt ovat mahtavaa hyötyliikuntaa, etenkin sohvaperunalle, joka joskus talvisin meinaa ottaa minusta vallan. Lumityöt herättelevät mukavasti myös ruokahalua, joten tyrkkään lähteissäni kurpitsan uuniin paahtumaan. Tänään syödään ulkona!

Paahdettu myskikurpitsakeitto


Annos riittää ateriaksi kahdelle nälkäiselle tai alkukeitoksi neljälle. Ohjeesta saa vegaanisen jättämällä pois voin sekä lisäämällä kasvislientä kerman sijasta.

1 myskikurpitsa
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa 
pippuria
(voita)

4-6 dl kasvislientä
(2 dl kermaa)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Halkaise kurpitsa pituussuunnassa ja kaiverra siemenet talteen lusikalla. Tee kurpitsanpuolikkaisiin ristikkäisviillot pituus- ja leveyssuunnassa ja pirskottele oliiviöljyä viiltoihin. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa. Lisää vielä muutama nokare voita.

Huuhtele siemenistä ylimääräiset roippeet pois ja kuivaa pinnat. Murskaa kuorimattomia valkosipulinkynsiä ison veitsen lappeella. Pyöräytä siemenet ja kynnet öljyssä ja levitä uunivuoan pohjalle halkaistun kurpitsan kanssa. Paista noin 50 minuuttia tai kunnes kurpitsa on pehmeää ja saanut paahteista väriä pintaan. Pidä juomatauko lumitöistä paahtumisen puolessa välissä ja kääntele samalla kurpitsansiemeniä.


Kypsä kurpitsanliha lähtee mukavasti irti kuoresta. Lusikoi kurpitsa tehosekoittimeen, tai kattilaan jos käytät sauvasekoitinta. Poista kuoret valkosipuleista. Lisää valkosipulit ja mahdollisesti vuokaan valunut öljy kurpitsan sekaan. Lisää kasvisliemi vähän kerrallaan tehosekoittimeen ja aja kurpitsakeitto sileäksi. Jos käytät kermaa, kaada valmis kurpitsakeitto kattilaan kerman kanssa ja kiehauta varovasti. Maista ja tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Kaada keitto tarjolle ja ripottele kevyesti suolattuja kurpitsansiemeniä pinnalle. Nauti sisällä tai ulkona!