Pitkän viikonlopun valmistelut kotona ovat vilkkaimmillaan, mutta ruokatauolle löytyy aikaa aina! Koska kaupasta tarttui matkaan kuhafileet ja pinaattia, loihdin niistä jotakin mutkatonta ja herkullista. Kevyeen evästykseen riittäisivät vaikka sellaisenaan, mutta tänään herkuttelemme lisäksi aimo kasalla lytättyjä perunoita, joille tein pinaatista ihanan valkosipulisen öljyn lisukkeeksi. Tee öljyä reilumpi annos ja käytä saalatinkastikkeena tai uunikasvisten maustamiseen.
WWF:n kalaoppaan avulla voit valita ostoksiisi eettisempää kalaa.
WWF:n kalaoppaan avulla voit valita ostoksiisi eettisempää kalaa.
Lytätyt perunat ja pinaattiöljy
Pese perunat huolellisesti ja keitä kypsäksi. Perunoiden kiehuessa valmista pinaattiöljy:
n. 70 g tuoretta lehtipinaattia
esim. 3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
Hienonna pinaatti ja valkosipulinkynnet veitsellä, huhmareella tai monitoimikoneessa. Silppu saa olla juuri niin hienoa kuin tykkäät. Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku. Lisää öljyä niin, että seos on jokseenkin juoksevaa. Jätä maustumaan, kunnes perunat ovat kypsiä.
Nosta perunat öljyttyyn uunivuokaan tai leivinpaperille ja paina ne yksi kerrallaan rikki perunanuijalla, kauhalla tai vaikka mukin pohjalla. Lusikoi pinaattiöljyä perunoiden päälle ja paahda 225°C uunissa 20-25 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin kultaisen paahteen.
Paista kuhafileet sillä aikaa kun perunat paahtuvat uunissa. Öljyä kalan pinnat kevyesti, mausta suolalla ja pippurilla. Paista voissa molemmin puolin kuumalla pannulla, jotta pinta saa kauniin värin mutta kala ei kypsy liikaa. Aikaa kuluu pari minuuttia per puoli.
Voitele vielä paahtuneet perunat kertaalleen kevyesti öljyllä ja kokoa annokset. Viimeistele sitrunanmehulla ja mustapippurilla ja nauti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti