tiistai 3. maaliskuuta 2015

Aamiainen on tärkein, ja muita kliseitä


Viimeiksi tänään aamulla vastasin nälkäiselle teinille peiton suojista, ettei "tämä ole mikään viiden tähden hotelli", sitten muistin tämän:

Kiireettömistä viikonloppuaamuista on helppo nauttia, mutta mikä taika toisi saman tunnelman arkeen? Nauti aamiaista. Siis todella nauti siitä. Aamiaisen ei tarvitse olla monimutkaista ja aikaavievää taiteilua, vaan nopeasti valmistuvaa, yksinkertaista, mutta monipuolista lempiruokaa. Loppujen lopuksi aamiainen vie vain puoli tuntia ajastasi, mutta voi kääntää koko päivän suunnan ratkaisevasti.

Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun itse jätin väsyneenä ennemmin aamiaisen kokonaan väliin, joten tiedän mistä puhun. Jos epäröit, niin kokeile vaikka viikon ajan! Yritän muistaa itsekin.


Uppomunat

Mainettaan parempi kananmuna on erinomainen aamiasherkku, eikä terveen ihmisin sitä ole syytä
vältellä. Kokeile vaihtelun vuoksi uppomunia, joiden valmistus on myös helppoa ja nopeaa.

Kuumenna isossa kattilassa reilusti vettä hiljalleen poreilevaksi. Lisää puoli desiä väkiviinaetikkaa vesilitraa kohti, se auttaa pitämään munan koossa, vaikka olen kokeillut ja onnistunut ilman etikkaakin.

Pyöräytä vesi kauhalla voimakkaaksi pyörteeksi. Riko munat yksitellen esimerkiksi kahvikuppiin, josta kaadat ne varovasti pyörteeseen. Persoonallinen muoto ei haittaa, kunhan keltuainen pysyy valkuaisen suojassa.

Uppomunien keitossa on hyvä olla munakello mukana. Täydellisen keittoajan löydät kokeilemalla; se on noin 3-4 minuuttia, jolloin valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen on sisältä ihanan valuva.

Nosta valmis muna reikäkauhalla. Nauti rapean paahtoleivän kanssa suolalla ja mustapippurilla maustettuna.

2 kommenttia:

  1. Olen tyytyväinen jos onnistun syömään mitään arkiaamuisin. Onneksi lapset saa tarhassa kunnon aamiaisen ja viikonloppuisin on virtaa panostaa tuohonkin. Yritetään silti alkaen heti huomisesta nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritystä se vaatii täälläkin ajoittain, mutta jo pelkästään ajatuksen syntyminen on askel parempaan. Ihania aamuja myös perheenne aikuisille!

      Poista